Kaamanen
Neljän tuulen kylä
Neljä on Kaamasen kohdalla symbolinen luku. Inarinsaamelainen pikkukylä tunnetaan neljän heimon rajamaana ja neljän tärkeän tien risteyksenä. Kaamanen onkin kohtauspaikka, josta pääsee tietä tai moottorikelkkauraa pitkin pohjoiseen, itään, etelään tai länteen. Kaamasessa on vahva kalastus- ja eräkulttuuri. Kaamasjoesta ja muilta alueen kalavesiltä nousee taimenta ja harjusta. Metsäkanalintuja vilisevä seutu tunnetaan kansainvälisestikin lintubongareiden keskuudessa ja aluetta kehutaan etenkin lintukuvaajan unelmaksi. Kaamasessa voi ruokintapaikkojen yhteydessä tarkkailla monia arktisia lintulajeja, joiden näkeminen muualla on todellisen onnenkantamoisen varassa. Kaamasen länsipuolelle aukeavalla Muotkatunturin erämaa-alueella ei ole merkittyjä reittejä ja tupiakin vain vähän, mutta kokenut retkeilijä pääsee nauttimaan sitäkin kauniimmista maisemista tuntureineen ja vuolaine jokineen.
Löydä oma Saamenmaasi uusien MapInari-videoiden kautta.
Giellajohka
Giellajohka sijaitsee Kielajoen rannalla, Kaamasen ja Karigasniemen tien varrella Muotkatuntureiden ja Kevon luonnonpuiston läheisyydessä.
Kaamasen Kievari
Kaamasjoen rannalla ja neljän suuren tien risteysalueella sijaitseva Kaamasen Kievari tarjoaa huoneita, huoneistoja ja mökkejä sekä ravintolapalveluita.
Lapland North Destinations
Lapland North Destinations on pohjoislappilaisten yritysten sekä Inarin ja Utsjoen kuntien omistama matkailualan markkinointi- ja kehitysyhtiö.
Neljän Tuulen Tupa
Kelohonkainen Neljän Tuulen Tupa sijaitsee Utsjoen tien varrella, Kaamasen kylän pohjoispuolella.
Toivoniemen lintutorni
Kaamasjoen suulla on luultavasti paras lintujen tarkkailupaikka Inarin alueella.
Tuuruharjun luontopolku
Tuuruharjun luontopolku sijaitsee Tuuruharjun päällä, Inari-Utsjoki tien varrella.