FI EN DE

Sevettijärvi

Kolttasaamelaisuuden koti

Sevettijärvi Suomen Lapin koillisnurkassa on ainoita paikkoja, joissa vielä voi arkenakin kuulla käytettävän koltan- eli itäsaamen kieltä. Kolttasaamelaisten rikas kulttuuriperinne käsityötaitoineen on vahvasti läsnä kylän arjessa. Näätämöstä, valtakunnan rajakylästä, on linnuntietä vain 12 kilometriä Jäämerelle, johon laskee myös lohestaan ja taimenestaan kuuluisa Näätämöjoki.

Luonto, porot ja kalastus ovat tarjonneet elannon alueella jo vuosituhansia. Luonnon avulla on täytynytkin pärjätä, sillä Sevettijärvelle tehtiin maantie niinkin myöhään kuin 1960–luvulla. Tänä päivänä Sevettijärven kaltaisia aitoja ja ainutlaatuisia saamelais- ja porokyliä ei juuri löydä. Sevettijärvellä voi tutustua kolttasaamelaiseen Perinnetaloon sekä ortodoksikirkkoon ja sen viehättävään hautausmaahan.

Löydä oma Saamenmaasi myös uusien MapInari-videoiden kautta.

Kolttasaamelainen perinnetalo

Sevettijärven kylän nähtävyyksiin kuuluu Kolttasaamelainen perinnetalo. Päärakennus on Sevettijärven itäpuolelta Kirakkajärveltä siirretty vanha kolttamökki.

Näätämöjoki

Vätsärin erämaa-alueen eteläosassa virtaa Näätämöjoki, joka saa alkunsa Iijärvestä, ja laskee vetensä Norjan puolelle Pohjoisen Jäämeren Näätämövuonoon.

Peuralammen Camping

Peuralammen Camping on Sevettijärven kylässä, idyllisen Peuralammen rannalla sijaitseva leirintäalue, jossa on mökkejä, ravintola, asuntovaunualue ja rantasauna.

Porotila Toini Sanila

Porotila Sanila sijaitsee Kirakka-Kannaksessa Sevettijärven rannalla. Tarjolla mökki-ja huonemajoitusta, tasokasta ruokaa, retkiä ja porotalouden ja saamelaiskulttuurin esittelyä.

Saamenpolku – Sää´mpää´ljes

Saamenpolku - Sää´mpää´ljes, 90 km, kulkee paikoin vanhoja saamelaisten polkuja seuraten.

Sevetti-Pulmankijärvi -vaellusreitti

Vaellusreitti on 60 kilometrin pituinen erämaareitti. Vaellusreitin eteläinen lähtöpiste on Sevettijärvellä, Kolttasaamelaisen perinnetalon pihalla.

Sevettijärven Nili-tuvat

Sevettijärven Nili-tuvat sijaitsee Sevettijärven kylässä Nilijärven rannalla.

Sevettijärven ortodoksinen kirkko ja hautausmaa

Pyhittäjä Trifon Petsamolaisen kunniaksi perustettu ortodoksinen kirkko sijaitsee Sevettijärven kylässä.